Lokakuussa 2020 hyväksyttiin naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelma vuosille 2020–2023. Poikkihallinnollisen työryhmän valmisteleman ohjelman tavoitteena on lisätä kansalaisten ja viranomaisten tietoisuutta naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja parantaa uhrien ohjautumista palveluihin. Kunniaan liittyvän väkivallan ennaltaehkäisy on yksi torjuntaohjelman painopisteistä. Ohjelma sisältää useita toimenpiteitä, jotka liittyvät mm. ammattihenkilöstön koulutukseen ja viranomaisten ohjeistukseen.
Ehdotetun lainsäädäntömuutoksen alaan kuuluvien tapausten määrästä, luonteesta tai nykyisestä soveltamiskäytännöstä ei ole kattavaa tietoa, koska ulkomaisen avioliiton tunnustaminen voi edellä jaksossa 2.3 selostetun mukaisesti tulla esille hyvin monen eri asian yhteydessä ja eri viranomaisissa. Tapaukset ovat myös moninaisia. Näistä syistä ei ole mahdollista selkeästi ennakoida, missä määrin ehdotettu lainsäädäntömuutos tosiasiassa muuttaa tapausten arviointien lopputuloksia, jos niitä verrataan nykyisen lainsäädännön perusteella tehtyihin tunnustamisratkaisuihin. Suomalaista lainsäädäntöä kiertäen tapahtunut ulkomainen avioliitto voidaan jo nyt jättää tunnustamatta ehdottomuusperiaatteen nojalla. Alaikäisavioliittojen poikkeusluvan poistaminen Suomessa solmituilta avioliitoilta vuonna 2018 on myös voinut johtaa soveltamiskäytännön kiristymiseen ulkomaisten alaikäisavioliittojen tunnustamisenkin osalta. On siten mahdollista, että ehdotetulla lainsäädäntömuutoksella ei ole vaikutusta tunnustamisratkaisujen lopputulokseen.
Islannin avioliittolain (No. 31 of 14.4.1993) mukaan avioliitto voi päättyä puolisoiden eroon tai kuolemaan, ja liitto voi olla myös mitätön (art. 5). Avioliittolain V luvussa (25―32 art.) säädetään liiton mitättömyydestä (Ógilding). Avioliitto on tuomiolla julistettava mitättömäksi, jos aviopuolisot ovat lähisukua keskenään tai ainakin toisella heistä on aikaisempi avioliitto voimassa. Avioliitto voidaan puolison hakemuksesta todeta mitättömäksi myös silloin, jos hänet on pakotettu avioliittoon. Tällöin kanne on nostettava kuuden kuukauden kuluessa pakon päättymisestä ja viimeistään kolmen vuoden kuluessa liiton solmimisesta.
Tiedossa ei ole, että sääntely olisi aiheuttanut käytännön ongelmia. Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet eivät myöskään edellytä lainsäädännön muuttamista. Huomiota on kuitenkin kiinnitetty siihen, että avioeron jälkeen avioliittoon pakotettu henkilö katsotaan eronneeksi, vaikkei perusteita avioliiton solmimiseen olisi koskaan ollut käsillä. Joissain yhteisöissä avioeroon voi liittyä voimakas stigma. Sen vuoksi on pidetty tärkeänä mahdollisuutta purkaa avioliitto niin, että avioliittoon pakotetun henkilön siviilisääty ei ole avioliiton purkamisen jälkeen ”eronnut”.
Väestötietojärjestelmään tehtävät muutokset saattavat aiheuttaa muutostarvetta väestökirjanpitoa hoitaville uskonnollisille yhdyskunnille. Kirkkohallituksen arvion mukaan evankelisluterilaisen kirkon ylläpitämään yhteiseen jäsenrekisteriin mahdollisesti tarvittavat muutostarpeet ovat kuitenkin vähäisiä. Nämä kustannukset eivät aiheuta tarvetta määrärahojen lisäykseen.
Avioerosta säädetään avioliittolain (Äktenskapsbalk 1987:230) 5 luvussa. Aviopuolisoilla on oikeus avioeroon, jos he ovat asiasta yksimieliset. Avioeron voi saada vasta kuuden kuukauden harkinta-ajan jälkeen, jos vain toinen pyytää avioeroa. Harkinta-aikaa edellytetään myös silloin, jos vähintään toisella puolisolla on huollossaan alle 16-vuotias lapsi, joka asuu hänen kanssaan.
Tanskassa avioliitto voidaan kumota (omstødes), jos osapuoli on pakotettu avioliittoon (§ 24). Avioliiton kumoamisen oikeusvaikutukset ovat samat kuin avioerossa (§ 25). Aviovarallisuuden jakamisesta on tiettyjä erityissäännöksiä. Määräaika kumoamista koskevan kanteen nostamiselle on kuusi kuukautta siitä, kun pakottaminen on päättynyt ja viimeistään kolme vuotta siitä, kun avioliitto on solmittu.